Koiruuksia :D
Totesin kuluneena viikonloppuna rauhallisen keski-ikäisen arkemme muuttuneen
lopullisesti vilkkaaseen pentuarkeen uteliaan ja virkeän koiranpennun kanssa. Listasin
mielessäni, mitä kaikkea nykyään täytyy huomioida, jotta arki sujuisi mahdollisimman vähäisin yllätyksin.
Säilytimme kesäkuuhun asti läppösiämme ja alligaatoreitamme (lue:
piraatticrocseja) takaterassilla ja ulkoportailla. Sieltä ne oli helppo sujauttaa
jalkaan käydessään puutarhassa, liiterillä tai autotallissa. Nyttemmin
kengät on siirretty eteiseen, poikkeuksena yhdet alligaattorit, joita säilytän
takaterassin pöydällä sekä yksi miesten paripuoli, jonka kaveri on
määrittämättömässä paikassa puutarhassamme. Varoitamme myös vieraitamme jättämästä kenkiä vartioimatta
ulkoportaille. Aina tosin vartiointikaan ei auta, jos haltijan etäisyys kenkiin
on pitkä – pentu on todella nopea käänteissään.
Juomapulloaan ei voi laskea käsistään pennun ulottuville, sillä se päätyy ajatustakin nopeammin pennun hampaissa villiin leikkiin pihanurmikolle.
Villasukat ovat ihania – olen pennun kanssa samaa mieltä. Olemme tosin ymmärtäneet niiden käyttötarkoituksen eri tavoin. Se pitää niitä suussaan, kuljettaa ja jättää eri huoneisiin – ulos se ei ole niitä
vielä ehtinyt viedä eikä repiä (onneksi). Samalla tavalla se kohtelee tyttäreni lankakeriä. Itse
olen pelastanut lankani alakertaan, sillä pentu ei uskalla kulkea vielä sinne
johtavissa avoportaissa. Pelonsekaisesti odotan aikaa, jolloin se rohkaistuu
menemään sinne. Siellä on todelliset lanka-apajat!
Eilen illalla katseeni eksyi eteisen villamaton uuteen ulkomuotoon.
Sen nurkkiin on ilmestynyt tupsut (puremalla). Vanhahan
se matto jo olikin… Makuuhuoneemme räsymatotkin ovat uudistuneet kuluneen kesän aikana.
Tänä aamuna heräsin kuuden aikaan kummalliseen ratinaan ja
naksumiseen. Löysin pennun tyttäreni huoneen matolta, missä se mittasi sitä antaumuksella puolentoista metrin itsestään kelautuvalla rullamitalla. Sain
pelastettua mitan, sillä hampaat eivät olleet ehtineet vielä mittausprosessiin
mukaan.
Metsälenkin ja pihaleikkien jälkeen pennulla on usein tapana kuopia
kuumissaan joko maata tai sisällä lattiaa. Ulkona se tosin kuopii sitä innokkaammin, mitä enemmän sitä kielletään. Talomme seinän vieressä on useita peitettyjä sekä uudelleen avattuja, isohkoja kuoppia. Samanlainen on myös nurmikolla. Sen pentu sai aikaan turhautuessaan haravointiini kesän korvalla. Sen
täytämme vasta syksyllä – jospa pentu unohtaisi sen siihen mennessä. Kuoppia
löytyy myös muualta, jos ja kun se saa tilaisuuden kyseiseen toimintaan.
Sisällä kuopimisen lopettamisessa ei tässä vaiheessa auta muu kuin
rauhoittava silittäminen tiukan ”ein” jälkeen. Joskus ylikuumentuneen ja ylikierroksilla käyvän pennun rauhoittaa vasta tiukka syli sekä rauhoittava puhe
ja silitys.
Ryhtyessäni ajamaan nurmikkoa kuluneena viikonloppuna keräsin jälleen
useita keppejä, puupaloja, halkoja, kiviä, palloja sekä jonkin yksittäisen
kengän (varotoimenpiteistämme huolimatta). Pentu tosin ehti käydä hakemassa osan
niistä takaisin tarkkaillessaan toimiani, jotka se keskeytti
säännöllisesti. Kävin hakemassa sen milloin kukkapenkistä, milloin kuopimasta
sammalta, joka toimii toisin paikoin nurmikon korvikkeena, tai haukkumasta nurmikkoaan leikkaavaa naapuria. Lopulta pyysin armeijasta
lomalla olleen sotamiehen leikkimään pennun kanssa.
Minulla oli vuosia sitten tapana heittää silloin tällöin vanha
purukumi takapihalla kasvaviin, tuuheisiin pensaisiin. Olin jo unohtanut tuon
tavan, kunnes istuskellessamme eräänä kuluneen kesäkuun iltana takaterassilla, kiinnitimme
huomion pennun ”vätkyttämiseen” – sehän söi purukumia. Se ymmärsi oitis pitävänsä
hallussaan aarretta eikä päästänyt meitä lähelleenkään. Saimme sen lopulta kiinni
huijaamalla sen tulemaan luoksemme makupalalla ja kaivoimme sen suusta ikivanhan purukumin.
Tapaus ei jäänyt ainoaksi, sillä sen jälkeen se on löytänyt todennäköisesti
kaikki heittämäni vanhat purukumit niin pensaista kuin liiterin altakin. Tällä hetkellä
perheessämme on voimassa vahva ukaasi, että purukumien heittäminen muualle kuin roskikseen
on rangaistuksen uhalla kielletty. Mikä se rangaistus on? Sitä en ole vielä
keksinyt.
Kaikesta huolimatta täytyy kuitenkin tunnustaa, että elämästä tuli
kertaheitolla mielenkiintoista – yksikään päivä ei ole samanlainen. Ehkä ensi
keväänä löydän luun vaihtaessani multaa kukkaruukkuun. Yhtä luuta pentu yritti jo
piilottaa sinne – onneksi ehdin hätiin.
Lämpökin on saavuttanut jo Suomen niemen 😄 Rentouttavia kesäkelejä 🌞
Märän metsälenkin jälkeen jaksaa vielä leikkiä 😊 |
Kommentit
Lähetä kommentti