Arvaamattomia ajatuksia

Kiinnitin huomiota aamupalaa syödessäni naakkoihin, jotka tepastelivat pihanurmikolla. Mieleeni tulivat naapurimme kokemukset naakkojen aiheuttamasta harmista niiden tehtailtua pesänsä heidän savupiippuunsa. Ne todella osaavat tehdä sen nopeasti ja tukevasti – itse asiassa niin tukevasti, että sen irrottaminen piipusta vaatii nuohoojaa tai vähintään nuohoojan välineistöä, eikä niiltä mene pesäntekoon aikaa kuin pari tuntia. Pesä sijaitsee syvemmällä piipussa ja materiaalia siinä on kiitettävästi. Niinpä minäkin suunnittelin jo hakevani varastosta ritsat, joilla voisin pelotella naakat tiehensä pihasta. Olen tosin kuullut, että ne ovat itsepäisiä ja ovelia häädettäviä. Onneksi laitoimme kevättalvella savupiipun päälle tukevan ritilän estääksemme niiden pesänteon piippuun. Nimenomaan tukevan ritilän, sillä kuulin, että taipuisan verkon ne taivuttavat tieltään ja pujahtavat verkon raosta piippuun. Ovelia nuo varislinnut :O Ritsoista mieleeni tulivat lapsuusmuistot, kun kokeilimme

Kävelin hiekkatietä pitkin koiramme kanssa aamuauringon säteiden siivilöityessä puiden lomitse. Kaksi käkeä kukkui kaanonissa eri puolilla metsää ja pikkulinnut sirkuttivat sekaan omia lurituksiaan. Puiden ja pensaiden lehdet hehkuivat raikkaan vihreinä matalalta paistavan auringon korostaessa niiden väriä ja aamukostea kasvusto tuoksui keväältä. Kielot ja muut alkukesän kukat sekä kostea multa loivat keväälle tunnusomaisen tuoksun – koko kesä on vielä edessäpäin. Suuri osa suomalaisista ei ole uhrannut menneinä viikkoina keväälle ja sen seurannalle ajatustakaan, sillä he ovat eläneet ainoastaan jääkiekolle. Se elämä huipentui eiliseen Suomen ja Kanadan väliseen finaaliotteluun, joka oli käynnissä aloittaessani tätä kirjoitusta. Itse pakenin finaalijännitystä koneen äärelle ja suljin oven perässäni, etten kuulisi otteluselostusta. Sama kuvio toistui nuorten finaaliottelussa aikaisemmin tänä vuonna. Mainitsin muistaakseni jo aikaisemmin, että olen sen verran vellihousu, etten kestä

Pyykkipoika on mainio keksintö. Tulin ajatelleeksi asiaa viimeksi eilen, kun aloin keittämään kahvia. Kaappiin oli ilmestynyt vajaa kahvipaketti, joka oli suljettu pyykkipojalla. Kysyessäni asiaa kätevämmältä puoliskoltani hän tuumi, ettei koko paketti mahtunut tiiviiseen kahvirasiaan, joten hän sulki sen pyykkipojalla, koska kahvipaketin kyljessä oleva teippi yleensä avautuu ajan myötä. Ja niinhän se tekee – samoin käy juustopakettien kyljessä oleville teipeille. Ne eivät yksinkertaisesti pidä ja tällaisissa tilanteissa pyykkipoika on verraton apu. Suljemme myös avatut jääsalaattipussit pyykkipojalla huuhdeltuamme ensin takaisin pussiin laitettavat salaatinlehdet kylmällä vedellä. Jääkaapissa näin suljetut pussit säilyvät mainiosti, kunnes pussillinen salaattia on käytetty loppuun. Tyttäreni käyttää pyykkipoikia soittaessaan pianoa. Hän kiinnittää nuottikirjan sivut pyykkipojilla, jotta haluttu aukeama pysyisi auki. Eilen eräs viisivuotias pieni mies keksi kyseisille pyykkipoj

Äitienpäivä, yksi kevään monista juhlista, oli eilen. Sitä saatiin juhlia miellyttävän lämpimissä olosuhteissa – Etelä-Suomessakin helleraja melkein rikkoontui. Olen ihaillut kuluneen viikon upeaa auringonpaistetta lähinnä ikkunan läpi käydessäni läpi ja korjatessani kirjoittamani Pirre-sarjan toista osaa, jonka sain juuri äitienpäivää edeltävänä iltana lähetettyä painoon. Niinpä nautin lämpimästä äitienpäivästä haravoiden syksyllä haravoimatta jääneen alueen, joka oli vielä jokin aika sitten kosteaa sammalen valtaamaa nurmikkoa eikä sille voinut edes kuvitella näyttävänsä haravaa. Nyt maassa lojuvat syksyn lehdet olivat ritisevän kuivia ja nurmikko puski jo kovasti sammalen läpi, mutta ehdinpä kuitenkin! Kevätharavointi uhkaa tosin jäädä kohinalla kasvavan nurmikon alle ja ruohonleikkuri alkaa olla tarpeellisempi kuin harava. Ne vähäiset, syysharavoinnin jälkeen nurmikolle lentäneet lehdet saavatkin maatua nurmikon lannoitteeksi ja maanparannusaineeksi – niitä ei kohta huomaa

Kirjoittelen tekstiäni vapun jälkeisissä tunnelmissa – mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Vesisade kuritti asuinseutuani koko vappuaaton ja asettui vasta joskus yöllä. Olimme puolisoni kanssa kahdestaan jälkeläistemme liuetessa päivän mittaan omiin rientoihinsa. Kahdestaan jäätyämme onnistuimme kehittämään illan mittaan oikein mukavan riidan, jonka myös tyttäremme kotiuduttuaan vaistosi. Saimme sovittua riitamme vasta vappupäivän aamuna, minkä vuoksi tyttäremme kysyi heti herättyään, että eroammeko. Kerroin hänelle, ettei meillä ole sellaisia aikeita – riidellä voi ilman eroaikeitakin – ja sovinnollisen ilmapiirin vaistottuaan hän lopulta uskoi sen. Muistan itse lapsuudestani, että vanhempien väliset riidat – pienetkin – olivat kamalia, ehkä vähän pelottaviakin. Kyseisen kaltaisissa tilanteissa menin silloin tällöin isäni luokse pyytämään, että hän sopisi riidan äidin kanssa. Joskus hän menikin – ja rauha palasi kotiin. Nautimme vappupäivän ilta-auringosta liiterin portaill