Ihan lätkässä ;)

Kävelin hiekkatietä pitkin koiramme kanssa aamuauringon säteiden siivilöityessä puiden lomitse. Kaksi käkeä kukkui kaanonissa eri puolilla metsää ja pikkulinnut sirkuttivat sekaan omia lurituksiaan. Puiden ja pensaiden lehdet hehkuivat raikkaan vihreinä matalalta paistavan auringon korostaessa niiden väriä ja aamukostea kasvusto tuoksui keväältä. Kielot ja muut alkukesän kukat sekä kostea multa loivat keväälle tunnusomaisen tuoksun – koko kesä on vielä edessäpäin.

Suuri osa suomalaisista ei ole uhrannut menneinä viikkoina keväälle ja sen seurannalle ajatustakaan, sillä he ovat eläneet ainoastaan jääkiekolle. Se elämä huipentui eiliseen Suomen ja Kanadan väliseen finaaliotteluun, joka oli käynnissä aloittaessani tätä kirjoitusta. Itse pakenin finaalijännitystä koneen äärelle ja suljin oven perässäni, etten kuulisi otteluselostusta. Sama kuvio toistui nuorten finaaliottelussa aikaisemmin tänä vuonna. Mainitsin muistaakseni jo aikaisemmin, että olen sen verran vellihousu, etten kestä ottelujännitystä. Jos Suomella on selkeä johto, saatan uskaltautua katsomaan ottelun viimeiset viisi minuuttia, mutten yhtään enempää. Sen verran syvällä muistissani ovat ne ottelut, joissa Suomen selkeä johtoasema vaihtui viimeisten minuuttien aikana häviöön.

Peli etenee niin kuin sen on määrä edetä riippumatta siitä, katsonko peliä vai en. Tiedän sen, mutta valmistaudun jo etukäteen tunteeseen, ettemme sitten voittaneetkaan. Tyhmää – niin on ja tiedän senkin, mutta näin suojelen itseäni pahimmalta pettymykseltä. Tietysti olen pettynyt, jos Suomi häviää, mutta tällä tavalla pettymys on pienempi – niin ainakin uskottelen itselleni. Perheen miesväki ei tosin usko sitä, vaan he nauravat pelkuruudelleni, mutta minkäs sille voi :)

Kirjoittaessani loppua tähän tekstiin on selvää, että Suomi hävisi Kanadalle niukimmalla mahdollisella tavalla eli maalin erolla. Kuunneltuani asiantuntevampia tahoja sain kuitenkin tietää, että voitto meni paremmalle joukkueelle - Kanada pelasi finaalissa leijonia paremmin. Noin pitkään turnaukseen kuuluu sekä hyviä että huonoja otteluita – harmillista, että turnauksen loistavasti pelannut Suomen joukkue kärsi turnauksen ainoan häviön finaalissa. Sellaista elämä kuitenkin on – aina ei voi voittaa. Tällainen klisee ei varmastikaan lohduta häviön kärsineitä pelaajia eikä heidän huolto- ja tukijoukkojaan, puhumattakaan joukkueen innokkaista kannattajista. Tänä vuonna ei tavata torilla eikä edes Mäntymäen kentällä, vaikka hopea ei olekaan häpeä.

Innokkaasti kisoja seuranneilla on nyt edessään paluu arkeen sekä mahdollisesti jonkinasteinen ”kisakrapula”. Onneksi ihmismieli on kuitenkin sellainen, että se muistaa menneestä pääasiassa vain hyvät hetket. Kisoista jäi paljon hyviä muistoja ja nuoret pelaajat täyttivät paikkansa loistavasti vanhojen konkareiden joukossa. Yksi heistä, kisojen nuorin pelaaja, pokkasi jopa parhaan pelaajan palkinnon – hienoa! Suomen jääkiekon tulevaisuus näyttää siis hyvältä.

Kesä on edessä ja elokuussa päästään jännittämään yleisurheilun olympialaisia. Ja vuoden päästä jännitetään jälleen jääkiekon MM-kisoja – ja muistellaan aikaisempien kisojen hyviä hetkiä sekä onnistumisia… Niin aina :)

PS. Ups! Asiantuntevammat tahot kertoivat minulle, että Suomi hävisi Kanadalle 2-0 otettuaan lopussa maalivahdin pois. Erehdyksiä sattuu, varsinkin tällaisille ei-asiantuntijoille :D

Yritin löytää mahdollisimman suomalaisen kuvan. Valitsin
supisuomalaiset koivut taustanaan sininen taivas - made in Finland :)