Oi, elokuu...

Elokuun ensimmäinen – vielä kesää, mutta jo aavistus syksyä. Ilmassa on hienoinen syksyn tuoksu ja aamuinen kaste nurmikolla ja kasveissa on jo vahvaa. Auringon lämpö kuivattaa sen kuitenkin päivän mittaan, jos aurinko vain suvaitsee tulla esiin pilvien takaa. Päivä päivältä se jää kuitenkin alemmaksi horisonttiin ja antaa aiheen sytyttää iltaisin kynttilöitä sisälle ja ulos valaisemaan aluksi hämärää ja lopulta pimeää, syksyistä maisemaa.

Lähipellolla toisilleen huutavat kurjet harjoittelevat jo tulevaa muuttomatkaa ja korpit raakkuvat polun varren metsässä. Pikkulinnut ovat saaneet jo poikasensa lentoon ja emot sirkuttavat vielä pihan pensaissa jälkikasvulleen ohjeita, kunnes piha ja tien varren puut lopulta hiljenevät. Muuttolinnut valmistautuvat muuttomatkaan kerääntymällä alati kasvaviin parviin ja kotimaahan jäävät yksilöt alkavat varautua tulevaan talveen.

Liikkeiden mainoslehtiset täyttyvät koulurepuista, kynistä, vihkoista, kansioista, lukuvuosikalentereista, tableteista, muistitikuista, tietokoneista, kännyköistä, kouluvaatteista sekä kaikesta, mitä koululaisen ja opiskelijan kuvitellaan tarvitsevan selvitäkseen tulevasta lukuvuodesta. Vielä hetken muistelemme mennyttä kesää ennen kuin suuntaamme katseemme edessä olevaan syksyyn ja talveen. Yksi tai useampi uusi tai vanha, jo unohtunut, harrastus virittää mielen nousuun valoisan ajan lyhentyessä. Neulepuikot ja langat alkavat jälleen kiinnostaa ja tuntua ajankohtaisilta. Kohtahan on joulu – vielä ehtii neuloa sukat, lapaset, pipon, kaulahuivin tai neulepaidan pukin konttiin.

Joka vuosi pohjoisella pallonpuoliskolla vaikuttavat neljä vuodenaikaa tulevat ajallaan – onneksi. Mielestäni nämä selkeät vuodenajat ovat rikkaus. En jaksaisi jatkuvaa kesää, en myöskään jatkuvaa talvea, puhumattakaan miltei vuoden kestävää vesisadetta sekä paljasta, harmaata maisemaa. Rakastan syksyä, pimeitä iltoja kynttilän valossa, oloa puuhellan ja takan lämmössä tuulen ja sateen vihmoessa ulkona. Rakastan myös kävelyretkiä kuulaassa syksyisessä luonnossa tai askellusta vesilammikoissa, kun jalat on vuorattu villasukin kumisaappaisiin. Rakastan talvisia, kuuraisia maisemia ja lapsuuden hiihtoretkiä sinisessä hämärässä. Rakastan kevään alkavaa vihreyttä ja lintujen konsertteja sekä keskikesän valoisia öitä ja lämpöä, joka vapauttaa meidät kulkemaan paljain varpain tunteaksemme kesän pehmeyden. Jokaisessa vuodenajassa on omat ihanuutensa, kunhan vain kaivamme ne esiin.

Palaan kuitenkin vielä kuluneeseen heinäkuuhun ja kesälomaan. Ajelimme vauhdikkaamman puoliskoni kanssa pitkin länsirannikkoa matkallamme Pohjois-Pohjanmaalle. Tarkkaillessani tienvarren kylttejä en voinut välttyä ihmettelemästä tienvarsinimistöjen käännöksiä suomenruotsalaisella alueella. Esimerkiksi Kokkolan ruotsinkielinen nimi on Karleby (suomeksi Kaarlenkylä), Pietarsaari on Jakobstad (Jaakobin kaupunki), Pännäinen on Bennäs (Benin kannas), Kruunupyy on Kronoby (Kruunukylä / Kruununkylä) ja Kolppi on Kållby (kål on suomeksi kaali, joten suomennos voisi olla Kaalikylä). Mitä enemmän seurasin näitä nimikylttejä, sitä silmiinpistävämpää käännösten nurinkurisuus oli. Saadakseni mielenrauhan päättelin lopulta, että paikannimiä suomennettaessa on valittu sellainen nimi, jonka sekä suomen- että ruotsinkielinen yhdistää vaivattomasti kyseiseen paikkaan. Tähän logiikkaan ei kuitenkaan Pietarsaari eli Jakobstad (eikä moni mukaan nimi) istu. Voisiko ajatella, että poikkeus (tai poikkeukset) vahvistaa säännön ;)

Yksi tienvarren nimikyltti on vielä mainittava. Joko Vaasan etelä- tai pohjoispuolella (muisti vähän pätkii) oli paikka nimeltä Taantumus – ihan vaan suomeksi. Sinne emme kuitenkaan poikenneet, vaan ajoimme iloisesti ohi ;D

Vielä on kesää jäljellä - ja sinivihreitä päiviä :)