Suomalainen Jemmassa ;)

Suomalaisten omalaatuisuus tai ainutlaatuisuus – ihan miten sen itse kukin haluaa määritellä – on nyt todistettu tieteellisesti. Geeniperimämme on aivan omanlaisensa poiketen eurooppalaisesta ja aasialaisesta. Enää meidän ei tarvitse selitellä, miksi emme hallitse small talkia tai miksi viihdymme erämaassa, missä ei ole muita elollisia kymmenien tai satojen kilometrien säteellä (metsän eläimiä lukuun ottamatta). En olekaan kummallinen, jos minulle riittää kerran viikossa tapahtuva kohtaaminen naapurin kanssa tai jos en nauti päivittäisestä kanssakäymisestä vieraiden ihmisten kanssa. Me nyt vain olemme sellaisia, omalaatuisia, omasta rauhasta nauttivia, harvapuheisia, hitaasti lämpeneviä tai käynnistyviä, mutta pääsääntöisesti ystävällisiä – me suomalaiset. Tätä suomalaisuutta kuvaa mielestäni Jorma Eton runo Suomalainen (löytyy googlaamalla), jonka Veikko Sinisalo esitti aikoinaan todella mainiosti. Nykyajan kansainvälistyvään ilmapiiriin tämä runo ei tosin enää kaikilta osin välttämättä istu, mutta kuvannee kuitenkin yhä suomalaisten perimmäistä olemusta.

On olemassa paikka nimeltä Jemma. Luulin aluksi, että se on itse keksimäni paikka, jonne kaikki hukkaamani tavarat talletetaan. Olen kuitenkin sittemmin kuullut muidenkin maininneen kyseisen paikan. Viime vuosien aikana vanhin poikamme jopa vieraili siellä. Kysyessäni häneltä silloin, kun hän asui vielä kotona, että minne hän on menossa tai missä hän oli edellisen illan, yön, tai viikonlopun, sain vastaukseksi ”Jemmassa”. Sen on siis oltava aivan fyysinen paikka. Voisiko se olla sukua Harry Potterissa esiintyvälle tarvehuoneelle? Saattaa olla, että nuorimman poikamme mainitsema ”kylillä” on samankaltainen paikka, mutta siellä ei ole hävinneitä tavaroita, vaan ihmisiä, jotka haluavat kadota väliaikaisesti jäljettömiin (erityisesti vanhemmiltaan).

Tällainen Jemma saattaisi periaatteessa olla aivan mahdollista kehittää. Tohtori Akram Alomainy Queen Maryn yliopistosta Englannista kertoi, että "Näemme maailman ympärillämme, sillä kaikki esineet ja olennot heijastavat valoa. Jos esine ei heijasta valoa tai taittaa sen ohitseen, se on näkymätön." Eivätkö hukkaamani tavarat ehkä heijastakaan enää valoa :O

Hän kertoi myös, että jos esineen taitekerroin on täsmälleen sama kuin sitä ympäröivällä aineella, emme voi nähdä sitä. Valo taittuu materiaalista, minkä vuoksi näemme ympäröivän maailman sellaisena kuin näemme. Jos materiaalia muokataan molekyylitasolla siten, että valo taittuu siitä poikkeavasti, se käyttäytyy eri tavoin kuin vastaava materiaali käyttäytyy luonnossa. Tällaisia metamateriaaleja on onnistuttu kehittämään – esimerkkinä mainittakoon natriumiin perustuvasta polyakrylaatista valmistetut kuulat, joita saa lelukaupoista. Kun ne laitetaan veteen, ne katoavat. Ilmiö perustuu siihen, että kuulien taitekerroin on sama kuin veden, jolloin niistä ei näy vedessä edes heijastusta (HS, Tiede 18.10.2011).

Voisikohan ihmisen taitekertoimen muuttaa? Ehkä Aapelin kirjoittaman kirjan (Koko kaupungin Vinski, 1954) sankarin apteekista ostamalla näkymättömyyspulverilla oli tällainen ihmisen taitekerrointa muuttava ominaisuus. Kätevää ja jossain määrin hyödyllistäkin ;)

Lukemassani artikkelissa mainitaan vielä, että tulevaisuudessa (aika kaukana tosin) on ehkä mahdollista ostaa metamateriaalista valmistettuja mattoja, jotka kadottavat pölykoirat yhdellä huiskauksella. Sisustuselementtinä tällainen matto ei kuitenkaan toimisi, sillä se olisi näkymätön. Pölynimurit saattaisivat kuitenkin tällöin muuttua tarpeettomiksi. Vapiskaa pölynimurikauppiaat ;)

Nämä puolukat eivät olleet Jemmassa ;)
Metsässä on nyt marjoja runsaasti - vitamiinit talteen!