Arvaamattomia ajatuksia

Kevään valo on kirkasta – se särkee silmiä ja pakottaa tarttumaan aurinkolaseihin. Kirjoittaessani työhuoneeni ikkunan ääressä minun on suljettava rullaverho osittain, ettei lumen pinnasta heijastuva valo häikäise ja aiheuta migreeniä. Sääli, sillä kevättalvinen luonto on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin valoa läpäisemätön rullaverho. Tietokoneella on kuitenkin hankala työskennellä aurinkolasit silmillä. Edes pilvinen sää ei lannista auringon keväisiä säteitä. Huomenna on kevätpäiväntasaus ja kevään ensimmäinen päivä – menemme valoa kohti. Keväällä ja syksyllä matalalta paistava auringon valo on lahjomaton. Se paljastaa armottomasti kodin pinnoilla lepäävän pölyn, jota riittää, vaikka pinnat olisi pyyhitty hetki sitten. Pöly on katoamaton – se kiertää universumissa ikuisesti eikä siitä pääse koskaan eroon. Siivoojat ovat yksi ikuisuuden ammateista – kättensä jäljen näkee heti (jos joku ei sotke perässä). Lisäksi siivoamisesta tulee hyvä ja aikaansaava mieli. Huomasin sen vii...

Noin kuukausi sitten näin hesarissa jutun villasukkajuoksemisesta. Sama asia kiinnitti huomioni viime talvena Suomen Ladun Latu&Polku -lehdessä. Suomenniemen kärvistellessä pakkasen kourissa päätin kokeilla kyseistä juoksumuotoa. Se ei eroa normaalista juoksusta muutoin kuin, että lenkkareiden sijaan jalkaan vedetään villasukat – mieluummin vähintään kahdet. Itselläni oli tavallisten sukkien päällä kolmet – yhdet villapohjasukat sekä kahdet villasukat. Jutussa neuvottiin varmistamaan sukkien jalassa pysyminen ponkkarirenksuilla. Sijoitin kaksi renksua per sukka (jalka). Villasukkajuoksu muistuttaa kesäistä serkkuaan paljasjalkajuoksua – netissä käytetään myös nimitystä luomujuoksu. Yhtä kaikki suuntasin villasukissani koiran kanssa metsäautotielle, missä oli vajaan kymmenen sentin lumikerros auton jälkien päällä sekä pientareella ja raiteiden välissä hieman enemmän. Kovalla tiellä juokseminen saattaisi tuntua ikävältä jaloissa, mutta lumikerros pehmensi askellusta mukavasti. Pe...

Aurinko hellii Etelä-Suomen talvilomalaisia ja pakottaa ulkoilijan etsimään aurinkolasit pitkän pimeän jälkeen. Hanki on puhtaan valkoinen ja heijastaa tehokkaasti auringon säteet häikäisten kulkijan. Lisääntynyt valo virkistää mielen, mutta voi myös aiheuttaa migreeniin taipuvaiselle vihlovan päänsäryn. (Suo siellä, vetelä täällä sanoisi vanha kansa.) Jos katsoo tarkasti hangen valkeaa pintaa, siinä voi erottaa pieniä mustia pilkkuja, jotka saattavat hävitä äkkiä ja ilmestyä jälleen vähän matkan päähän. Ne ovat noin millimetrin kokoisia hyppyhäntäisiä. Jos niitä yrittää koskea, ne hyppäävät eri paikkaan, sillä niillä on peräpäässään pieni väkänen, joka sinkauttaa ne turvaan. Kuinkahan monta hyppyhäntäistä olenkaan syönyt elämäni aikana? Olin näet lapsena kova syömään lunta ja olenpa verestänyt niitä muistojani myös aikuisiällä. Kevään tulo herätti myös muurahaiset. Joitakin päiviä sitten perheemme nuori mies yllätti vessan lattialta toista kymmentä ei-toivottua vierasta. Muut...

Kuulin viikonloppuna tintin sirkuttavan ensimmäisen kerran tänä vuonna käyttäessäni koiraa aamulenkillä ja sama toistui tänä aamuna. Kevät lähestyy, vaikka vielä onkin talvista. Reilun kahden viikon päästä koittaa kuitenkin maaliskuu – kevään ensimmäinen kuukausi. Elämme odotettuja olympiahetkiä. Nykyään urheilu täyttää televisioruudun lähes päivittäin, joten urheilua seuraavan kaipuu tullee tyydytettyä. Jos maksuttomien kanavien tarjonta ei riitä, on mahdollista siirtyä maksullisille kanaville. Olympialaiset ovat kuitenkin arvokisat isolla A:lla. Itse tyydyn iltaisin nähtäviin päivän huippuhetkiin enkä vietä aikaani sohvalla katsoen urheilusuorituksia alusta loppuun. Viestit ovat kuitenkin poikkeus – ne ovat usein jännittäviä. Jos loppuratkaisut käyvät kuitenkin kohtuuttoman jännittäviksi, poistun toiseen huoneeseen ja tulen katsomaan loppuratkaisun uusintana. Olen vellihousu – tunnustan. Viime vuosina on tullut miltei maan tavaksi, että television eri kanavat näyttävät toist...

Aika suorastaa viuhuu ohitse, kun sen pitäisi kulua vähän hitaammin. Maanantai pyörähti keskiviikoksi ennen kuin huomasinkaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kannustan itseäni kyseisellä sanonnalla erityisesti silloin, kun aikataulut paukkuvat – sanonta on ollut puolellani useammin kuin kerran tai kaksi ;) Pohdimme eräänä kuluneen viikon iltana törmäillessämme fiksumman puoliskoni kanssa ahtaassa vessassa, että joitakin toimia helpottaisi, jos ihmisen nykyiset kaksi silmää olisi sijoitettu toinen toiselle puolelle päätä – siis kyklooppimaisesti. Symmetrian täyttämiseksi myös toinen korva olisi toisen silmän kanssa samansuuntaisesti eteenpäin. Hiusten laittaminen helpottuisi, kun mahdollisuuksien määrä vähenisi. Ponnaria ei voisi pitää kuin sivulla, jos ei haluaisi olla toiselta puolen sokea. Tällöin molemmin puolin päätä heiluisivat saparot tai letit, tai toinen puoli olisi auki toisen ollessa kiinni. Myös päälaelle sijoittuva nuttura olisi hyvä vaihtoehto... Olisihan ...

Suomeen on valittu uusi vanha presidentti. Tiedotusvälineiden uutisvirta monipuolistuu jälleen presidentinvaalien antaessa tilaa muillekin uutisaiheille. Selvisimme yhdellä vaalikierroksella ja säästimme Suomen valtiolta kymmenisen miljoonaa euroa. Sillä summalla voisi tukea apua tarvitsevia – vaikkapa sitten niitä tuhansia leipäjonoissa jonottavia, asunnottomia, eläkeläisiä ja/tai lapsiperheitä. Tuon summan voisi osoittaa myös kirjastotoiminnan tukemiseen. Kirjastot mahdollistavat ja edesauttavat ylivertaisen (ainakin vielä) suomalaisten lukutaidon kehittämisen ja ylläpidon. Kirjastotoiminta on yksi monista suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoistavista toiminnoista, joiden määrärahoja poliitikot ovat innokkaasti joko supistaneet tai suunnittelevat supistavansa – puhumattakaan aika ajoin pinnalle pulpahtavasta ajatuksesta kirjaston muuttamisesta maksulliseksi. Miten vähävaraiset pystyisivät tämän jälkeen kehittämään lukutaitoaan ja ylläpitämään sivistystään? Kaikilla ei ole varaa ostaa ...

Kaikkialla on valkeaa – metsä on täynnä lunta. Tuntuu kuin päivä olisi jatkunut talvipäivänseisauksesta enemmän kuin tunnin, sillä valkoinen lumi puissa ja maassa on luonnon oma taskulamppu, josta eteläinenkin Suomi saa vaihteeksi nauttia – ainakin jonkin aikaa ennen loppuviikoksi luvattuja suojakelejä. Tontillamme kasvavat pienet puut ovat niin lumisia, etten meinannut aamulla löytää koiraamme, joka aamupissallaan piiloutui lumisten puiden joukkoon. Huudeltuani jonkin aikaa lähdin etsimään sitä. Se on tullut aikaisemmin kutsusta ulko-ovelle päästäkseen nopeasti sisälle, sillä se saa siitä palkkiokseen palan koirankeksiä. Nyt lumessa leikkiminen ja piiloutuminen olivat sen mielestä niin hauskoja asioita, ettei se välittänyt keksistä. Ajattelin sen olevan pihanurmikon laidassa syömässä jäniksen papanoita, jotka ovat sen mielestä herkkua hevosen jätösten lisäksi, mutta olin väärässä. Niinpä porkkasin liiterin lähellä kasvavien matalien kuusten sekaan. Seisahduin hetkeksi kuulostella...