Arvaamattomia ajatuksia

Havahduin kummalliseen rämisevään ääneen ja hetken luulin kallioporarin eksyneen pihallemme poraamaan olematonta kalliota. Räminä jatkui ja äänen lähde tarkentui keittiöön, jonne menin pikimmiten selvittämään tilannetta. Äänen lähteeksi paljastui lopulta kahvinkeittimemme – se kolmas versio. Yritin sammuttaa epätoivoisesti vedenpuutteesta kärsivää keittintä, mutta se ei totellut virtanäppäintä ja viimeisenä keinona kiskaisin pistokkeen seinästä – keitin vaikeni. Laitettuani pistokkeen takaisin pistorasiaan keitin totteli jälleen virtanäppäintä. Joko keittimellämme oli oma tahto tai meillä kummitteli… tai viimeajat hiljaiseloa viettänyt kotitonttumme oli aktivoitunut. Kerroin kahvinkeittimen toilailusta fiksummalle puoliskolleni, joka uskoi lopulta kertomukseni – pienellä varauksella tosin. Kunnes kahvinkeitin ilmoitti kuluneena viikonloppuna omasta tahdostaan myös hänelle. Ihmettelimme, että mikä mahtoi tehdä kahvinkeittimistämme joko toimimattomia tai hulluja ja hyperaktiivisia. O...

Viileän yön aikaansaama kaste oli tuonut kaikki hämähäkinseitit esiin metsässä – se näytti olevan täynnä hämähäkkien asuntoja. Puut, pensaat ja varvut muistuttivat hämähäkkien kylää, jossa oli pieniä, majaa muistuttavia seittejä lomittain monessa kerroksessa. Majojen asukit odottivat saalista tai lepäsivät hievahtamatta paikoillaan. Tarkkailtuani yhtä hämähäkkiä hetken mietin, että mahtavatko ne nukkua. Ehkä hämähäkin fysiikka ja aivotoiminta eivät tarvitse lepoa ja unta samalla tavalla kuin ihmisen vastaavat toiminnat. Kukapa tietää – ehkä hämähäkkitutkija? Olisiko Spiderman alkusoittoa hämähäkkimäiselle, nykyistä tuottavammalle ihmistyypille - evoluutio töihin ;) Hämähäkinseitti on vahvaa ainetta. Tiede-lehden artikkelin (8/2012) mukaan seittilanka on monta kertaa vahvempaa kuin saman vahvuinen teräslanka sekä noin kaksi kertaa joustavampaa kuin nylonkuitu. Lisäksi se voi venyä katkeamatta yli 30 % pituudestaan ja on sitkeämpää kuin kumi. Kahden sentin paksuisella seittiköydellä ...

Syyskuinen aamu on jälleen kerran yllättävän lämmin kävellessäni koiran kanssa tuttua kylätietä. Tien vierustaa koristaa keltaisten koivunlehtien muodostama reunus ja hento tuulenpuuska tuo niitä lisää. Koivut sekä muut lehtipuut ovat vielä kovin vihreitä ja lehteviä – vain pieni osa lehdistä on varissut maahan. Huomaan toivovani värikästä ruskaa, jonka jälkeen maisema sitten harmaantuu odottamaan talvea kuuran kuorruttamine puineen. Linnut ääntelevät toisilleen pyrähdellessään puusta toiseen. Lämpimästä säästä huolimatta luonnon valmistautuminen tulevaan talveen on täydessä käynnissä – on ollut jo useita viikkoja. Mietin kävellessäni aamuauringon säteiden haaleassa lämmössä, että käveleminen näin hienossa säässä rauhallisella kylätiellä on etuoikeus, josta kaikki eivät saa nauttia – ja, vaikka saisivat, eivät välttämättä nauttisi. Olen viime vuosien aikana usein pohtinut, että miksi emme osaa elää hetkessä ja nauttia siitä, silloin kun se on vielä tässä. On turhaa märehtiä menn...

Tämän vuoden tammikuussa ostimme uuden kahvinkeittimen, vaikka vanha toimi vielä aivan hyvin. Tämän taustalla oli parempimuistisen puoliskoni sitkeä myyntipuhe. Hän oli unohtanut viimeksi kuluneen vuoden aikana kahvinkeittimen päälle muutaman kerran ja halusi ennaltaehkäistä mielessään syntyneen uhkakuvan tulipalosta, jonka aiheuttajana olisi päälle unohtunut kahvinkeitin. Niinpä lopulta menimme kauppaan ja valitsimme vähintään samantasoisen keittimen varustettuna virtakytkimen aikakatkaisulla… Tai mieheni valitsi, sillä jätin lopullisen ratkaisun hänelle, sillä hänhän sitä uutta keitintä vaati. Uuden keittimen ostosta on nyt noin seitsemän kuukautta aikaa ja sen uuden, silloin ostetun jälkeen meillä on menossa kolmas keitin. Ensimmäinen keitti liian haaleaa kahvia ja toinen lopetti keittämisen kokonaan. Nyt jännitämme, kuinka kauan tämä kolmas keittää meille kahvia. Takuu tosin on toiminut mainiosti, sillä toimimattomien keittimien tilalle olemme saaneet nopeasti uuden eikä valmi...

Luin sunnuntain lehdestä, että erään historioitsijan (Yunal Noah Harar) mukaan maanviljelys oli ihmiskunnan suurin virhe. Niinkö? Alakoulun historian tunnilla opetettiin ja opetetaan luultavasti yhä edelleen, että maanviljelyksen synty oli edellytys korkeakulttuurien synnylle.  Maanviljelys oli metsästystä ja keräilyä tuottavampaa – ihmiselle   jäi aikaa miettiä  ja pohtia sekä kehitellä erilaisia työtä helpottavia keksintöjä. Historioitsijan mukaan maanviljelys yksipuolisti ihmisten ruokavalion, lisäsi työnteon määrää ja terveysongelmia sekä altisti kulkutaudeille. Sen lisäksi maanviljelysväestö kärsi metsästäjiä enemmän epätasa-arvosta ja riistosta. Totta sekin. Ilman maanviljelystä tuskin eläisimme niin mukavasti kuin nyt elämme – ei olisi tiedettä, kulttuuria eikä yhteiskuntaa.  Keräisimme henkemme pitimiksi tähän aikaan vuodesta ahkerasti marjoja ja sieniä sekä metsästäisimme – kuten osa meistä tekee nytkin, mutta lähinnä harrastuksena. Emme löhöilisi soh...

Suomalaisten omalaatuisuus tai ainutlaatuisuus – ihan miten sen itse kukin haluaa määritellä – on nyt todistettu tieteellisesti. Geeniperimämme on aivan omanlaisensa poiketen eurooppalaisesta ja aasialaisesta. Enää meidän ei tarvitse selitellä, miksi emme hallitse small talkia tai miksi viihdymme erämaassa, missä ei ole muita elollisia kymmenien tai satojen kilometrien säteellä (metsän eläimiä lukuun ottamatta). En olekaan kummallinen, jos minulle riittää kerran viikossa tapahtuva kohtaaminen naapurin kanssa tai jos en nauti päivittäisestä kanssakäymisestä vieraiden ihmisten kanssa. Me nyt vain olemme sellaisia, omalaatuisia, omasta rauhasta nauttivia, harvapuheisia, hitaasti lämpeneviä tai käynnistyviä, mutta pääsääntöisesti ystävällisiä – me suomalaiset. Tätä suomalaisuutta kuvaa mielestäni Jorma Eton runo Suomalainen (löytyy googlaamalla), jonka Veikko Sinisalo esitti aikoinaan todella mainiosti. Nykyajan kansainvälistyvään ilmapiiriin tämä runo ei tosin enää kaikilta osin vältt...