Tekstit

Joulu tulee - tonttuillaan :)

Kuva
Joulu tulee – oletko valmis? Lahjoja, siivousta, jouluruokia ja -herkkuja – joulu on kaikkea sitä. Ainakin, jos postilaatikkoon tippuvia mainoksia sekä aikakauslehtien joulunumeroita on uskominen. ” Äiti, herää! On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat sitä jouluksi.” Muumipeikko herätti muumimamman pelästyneenä. Joulu voi olla kamala, jos sitä lähtee suorittamaan. Suursiivous ei kuulu enää pakollisiin jouluvalmisteluihin, kuten se kuului vielä monen sukupolveni edustajan lapsuudessa. Martat ovat kampanjoineet viime vuosina esimerkillisesti, ettei kaappeja tarvitse siivota jouluksi, jos ei aio viettää siellä jouluaan. Jonkin niksin mukaan laiska leipuri tai kiireinen jouluvalmistelija saa joulun tuoksun kotiinsa laittamalla piparkakkumaustetta uunipellille ja uuniin pienelle lämmölle. Toinen niksi puolestaan kehottaa laittamaan puhdistusaineeseen (raikkaan tuoksuiseen) kastetun sukan sohvan alle tuomaan siivotun tuoksun kotiin. Konsteja on monia. Joulu tulee kuitenkin joka...

Toimimattomia laitteita ja unohduksia

Kuva
Eipä aikaakaan, niin voi kauhistus! Täsmälleen niin. Tietokone teki sen taas tai oikeammin sen oheislaite – nimittäin tulostin. Se mokoma hävitti kykynsä tulostaa väritulosteita juuri, kun olisin niitä kipeimmin tarvinnut. Ohjaimen päivitys? Mikä ohjain? Tulostimeni on jo sen verran vanha, että kyseisen laitteen joutuu etsimään valmistajan sivuilta manuaalisesti... Minä niin vihaan näitä tietoteknisiä ongelmia! Kumpi olisi tehokkaampi keino, manaus vai rukous? Onhan se manauskin eräänlainen rukous, sillä perkele oli muinainen ukkosen jumala. Taitaa olla viisainta lähteä koiran kanssa lenkille rauhoittumaan. Lenkin jälkeen tulostin pelitti jälleen – kiitos ja ylistys! Meillä tietoteknisesti kömpelöillä taitaa olla ihan oma suojelusenkeli. Vanhakin vika korjautui ja tulosteet ovat laadukkaita. Ilo tulostimen toimimisesta oli ennenaikainen, sillä seuraavana päivänä laite tulosti jälleen mustavalkoista. Ehkä se huomasi edellispäiväisen epätoivoni ja päätti toimia hetken aikaa. Alan ...

Ärsytyksen aiheita... ja neulottu tähti

Kuva
Ärsyttää, suututtaa, harmittaa – tunnetiloja, joiden aikaansaamiseen ei tarvita usein kovinkaan isoa vastoinkäymistä. Havahduin, kun tunnistin kyseiset tunnetilat itsestäni turhan usein viime viikkojen aikana. Päätin kirjoittaa syyt muistiin pohtiakseni, oliko minulla todella syytä moiseen. Muistiinpanot kuitenkin unohtuivat pahimman ärsytyksen aikana sekä sen jälkeen. Joitakin syitä jäi kuitenkin mieleen. Tietokoneen tai sen ohjelman toimimattomuus oli ehdoton ykkönen. Toiseksi nousi rintaliivin olkaimen valuminen toistuvasti koiran kanssa lenkillä ollessa. Kolmannen sijan sai eteisen väliovien tai kaapin ovien auki jättäminen tai valojen palaminen tyhjässä huoneessa. Viimeksi mainittu jonkun toisen toteuttamana (tietysti) – minä en moista hajamielisyyttä harrasta (tunnusta). Hajasijoille jäivät esimerkiksi perheen jäsenten piittaamattomuus pyykin lajittelussa (kaikki pyykit samaan koriin/pesuun), epäkohteliaat asiakaspalvelijat ja lähimmäiset sekä kuskit, jotka eivät osaa ajaa l...

Kiroillaan ;)

Kuva
Kuluneiden parin viikon aikana olen ahkerasti edistänyt suomalaista kiroilukulttuuria. Suurinta osaa laukomistani kirosanoista ei tosin ole koiraamme lukuun ottamatta ollut  kukaan  kuulemassa. Syy suhteettomaan kiroiluintooni on ollut tietokoneeseeni asennettu tekstinkäsittelyohjelma, kuten viikko sitten jo mainitsin. Luin joitakin päiviä sitten hesarista artikkelin (24.11), jossa mainittiin, että Suomi on maailman kovin kiroilumaa. Kiroilulla on juuret useiden satojen vuosien päässä, sillä kirosanat ovat kuuluneet suomen kieleen jo Mikael Agricolan ajoista asti. Kiroilu jakaa vahvasti mielipiteitä. Vallalla lienee sellainen, ettei julkinen kiroilu kuulu hyviin käytöstapoihin. Itse kuulun sukupolveen, joka jakaa tuon mielipiteen. Tunnustan joskus kironneeni ääneen julkisella paikalla, jos olen esimerkiksi kaatunut. Mutta heti sen jälkeen olen nopeasti tarkistanut, ettei kukaan vain kuullut kiroiluani (tai nähnyt kaatumistani). Kotonani ei kiroiltu lasten kuullun eivätk...

Lumihiutaleita ja omapäinen tekstinkäsittelyohjelma

Kuva
Lumihiutaleet leijailevat hitaasti ja taitavasti kohti maata. Ne ikään kuin miettivät laskeutumispaikkansa. Se on mahdollista, sillä vielä ei ole ruuhkaa. Niitä on niin vähän, että yksittäisen hiutaleen voi ottaa helposti kädelleen ja ihailla sen kaunista muotoa ennen kuin se sulaa pieneksi vesipisaraksi. Jonkin ajan päästä niitä on niin runsaasti, että ne törmäilevät  hallitsemattomasti  toisiinsa pudotessaan kohti maata, eikä niillä ole enää mahdollisuutta valita laskeutumispaikkaansa. Ne laskeutuvat aluksi toistensa lomaan ja päällekkäin kerrostuen vähitellen valkeaksi peitoksi puiden oksille, talojen katoille, kivien pinnoille ja maahan. Lopulta ne peittävät maan pinnan valkeana mattona erottumatta enää yksilöinä – yksittäisinä kauniina lumihiutaleina, luonnon taideteoksina. Lumi on Pohjolan perukoiden jokatalvinen puheenaihe. Milloin ensilumi sataa? Milloin saadaan pysyvä lumikerros? Tuleeko valkoinen joulu? Lumi tuo iloa ja valoa muutoin pimeään pohjoisen talveen. S...

Isänpäivätunnelmia... ja vähän muutakin

Kuva
Eilen vietettiin isänpäivää – puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Toisin kuin äitienpäivä, se ei ole virallinen liputuspäivä. Isänpäivän historia on lyhyempi kuin äitienpäivän ja se on saanut alkunsa äitienpäivän tavoin Yhdysvalloista. Wikipedian mukaan kauppiaat virittelivät isänpäivää Suomessa jo 1940-luvulla marraskuun toiselle sunnuntaille saadakseen myyntiä ennen tulossa olevaa joulusesonkia. Yliopiston almanakassa isänpäivä oli vuosina 1970-72 ilman Helsingin yliopiston päätöstä – niinpä se poistettiin. Vuonna 1987 yliopisto hyväksyi sen lopulta vakiintuneena juhlapäivänä kalenteriin, jolloin se merkittiin myös liputuspäiväksi (vaikkakaan ei viralliseksi). Kauppiaat ovat ottaneet omakseen sekä isän- että äitienpäivän, puhumattakaan halloweenista, ystävänpäivästä ja nenäpäivästä. Useat tällaisista kaupallisista päivistä ovat rantautuneet ja rantautuvat meille Atlantin takaa. Kaupat täyttyvät erilaisista näihin päiviin liittyvistä tuotteista, mutta ei se kuitenkaan ole hullu, j...

Ilmastonmuutoksesta - ja vähän myös Pirrestä :)

Kuva
Tuulen suunta kääntyi lounaaseen, minkä seurauksena puolentoista viikon takainen lähes parikymmensenttinen lumikerros alkaa olla vain muisto. Marraskuusta on ennustettu ennätyslämmintä ja tulevasta talvesta ennätyskylmää – kumpaa uskoisin. Molemmat saattavat kuitenkin toisistaan riippumatta toteutua, sillä marraskuu on vielä syksyn kuukausi (ainakin alakouluaikaisen kalenterini mukaan). Luin juuri hesarin artikkelin ilmastonmuutoksesta, jonka mukaan ilmakehässä on hiilidioksidia enemmän kuin miljooniin vuosiin. Artikkelin mukaan viimeistään lapsemme ja lapsenlapsemme kokevat suuren muutoksen nykyisen kaltaisessa ilmastossamme, jos hiilidioksidipäästöissä ei tapahdu minkäänlaista muutosta. Ihan pienillä hiilidioksidipäästöjen muutoksilla ei kuitenkaan ole merkitystä ilmaston muuttumisessa nykyistä lämpimämmäksi. Viime vuosi oli maapallon mittaushistorian lämpimin (mittaukset alkoivat vuonna 1880) ja sama tulos on saatu jo kolmena peräkkäisenä vuonna (2014 - 2016). Tämä vuosi ei y...