Arvaamattomia ajatuksia

Pohjoiselle pallonpuoliskolle heinäkuuksi asettuneet trooppiset yöt ja tukalan kuumat päivät tuovat mieleen syyskuisen lomamatkamme Turkkiin kolmekymmentä vuotta sitten. Se oli ensimmäinen aurinkolomamme ja matkamme Pohjoismaiden ulkopuolelle. Silloinen kesä oli ollut lämmin, mutta odotimme innokkaasti todellista lämpöä, joka ei katkeaisi Suomen oloissa tavallisiin sadepäiviin ja hellepäivien väliin tunkeutuviin viileisiin jaksoihin. Kyllä! Saimme lämpöä ihan riittämiin. Neljän tukalan lämpimän päivän ja yön jälkeen olimme jo kypsiä lähtemään Suomen syyskuiseen viileyteen. Kun viikko oli lopulta täynnä ja kotiinlähdön aika koitti, me raahustimme  helteen uuvuttamina, mutta helpottuneina,   bussiin, joka vei meidät lentokentälle. Kaksi suomalaista opiskelijatyttöä jäi haikeina katsomaan peräämme. He olivat edellisenä iltana tunnustaneet kadehtivansa meitä, sillä heillä oli edessään vielä kaksi lomaviikkoa tukalissa oloissa. Tänä kesänä uskoisin jokaisella olleen lomasäät ...

Avonaisesta ikkunasta kuuluvat kurkien huudot läheiseltä suolta kertovat kesän lähenevän loppuaan. Helteinen ja kuiva sää hävittää tuoksut, mutta varhaisen aamun ja myöhäisen illan kosteudessa voi haistaa jo tulevan syksyn. Pitkän helteisen jakson jälkeen odotan syksyn mukanaan tuomia viileneviä päiviä, jolloin voi jälleen pukea enemmän vaatetta päälleen. Tällä hetkellä pyykkikoneessa pyörivät alusvaatteiden lisäksi vain shortsit ja topit. Jatkuva kuumuus on sulattanut ajatukseni möykyksi, josta on vaikea irrottaa sanoja ja lauseita. Nyt tosin alkaa helpottaa, minkä olen huomannut aamuisilla lenkeilläni koiran kanssa. Aamun viileämpi sää vie ajatusten jähmeyden, ja ne kulkevat jälleen mielessäni kuin ennenkin. Ehkä tauko kirjoittamisessa on ollut vain hyväksi, ja heinäkuun vaihtuessa elokuuksi sormeni soutavat jälleen näppäimistöllä synnyttäen sanoja, lauseita ja tarinoita. Hyvä niin, sillä suunnitelmat kaipaavat toteutumistaan. Olen kehittänyt itselleni aamukahvin, jolla kirjo...

Taivas on pilvessä ja pihalaatat ovat märkiä. Y öllä on satanut l ähes kahden kuukauden sateettoman jakson jälkeen. Sade on ollut kovaa, sillä metsäpolulla on sadeveden kuljettamia neulaskasoja, joiden seassa on ennenaikaisesti kellastuneita koivun lehtiä. Alkukesä on ollut erikoinen. Juhannuksen aikaan kukkivat luonnonkukat ovat kukkineet jo kauan aikaa sitten ja pihan reunustan juhannusruusun terälehdet ovat varisseet kellastuneina maahan. Tienvarren komeat ja värikkäät lupiinitkin alkavat olla kukintansa lopussa. Kun tähän lisätään taivaalla seilaavat harmaat pilvet, on tunnelma pikemminkin syksyinen kuin keskikesän juhlaa enteilevä. Muistanpa juhannuksen tältä vuosituhannelta, jolloin turkishaalarikaan ei ollut liian kuuma. Oli sää mikä hyvänsä elämme vuoden valoisinta aikaa, johon kuuluvat monenlaiset perinteet, tavat ja taiat. Tunnetuin juhannustaioista lienee luonnonkukkien kerääminen tyynyn alle, jotta yrttien kerääjä saisi tulevan siippansa juhannusyön uniinsa. Olen un...

Nurmikko ratisee jalkojen alla ja metsässä sammal käyttäytyy samoin. Metsäpolulla näkee yhä useammin   keltaisia lehtiä  loppukesän tavoin. Puut tiputtavat ylimääräiset lehdet, sillä vettä ei riitä kaikkien lehtien yhteyttämiseen, ja osa luopuu leikistä jo ennen kuin kesä on edes alkanut. Loppukevät ja alkukesä ovat olleet todella kuivat – kunnollisesta sateesta alkaa olla aikaa liki kaksi kuukautta. Viimeksi kuluneen viikon aikana kaksi lyhyttä sadekuuroa on raikastanut ilmaa hieman, mutta rajujen ja lyhyiden kuurojen tuoma vesi on valunut noroina kovaksi kuivunutta maan pintaa pitkin ojiin sekä muihin maan pinnan syvennyksiin tyydyttämättä kasvien janoa. Normaaliksi mieltämämme kesä taitaa olla jo harvinaisuus. Vettä joko sataa tulvaksi asti tai satamattomuus laskee vesistöjen veden pintaa useita kymmeniä senttejä ja vaikuttaa lopulta myös pohjavesiin. Onko tämä alkavaa ilmastonmuutosta vai normaalia vuosien välistä vaihtelua? Kukapa tietää. Ilmastonmuutoksen olle...

En ole kadonnut, vaikka viimeisimmästä kirjoituksestani onkin jo yli kuukausi aikaa. Kulunut kevät (ja itse asiassa myös talvi) on ollut kiireinen – kuudennen Pirren käsikirjoitus on pitänyt minut tiukasti otteessaan. Kevät on ollut ajoittain myös raskas, mutta sen kääntyessä jo kesään elo on jälleen valoisampaa. Tyttäremme muutti vuoden lopussa kotoa asumisyksikköön kahden nuoren naisen asuinkaveriksi. Alku meni hyvin, mutta vuoden vaihteen jälkeen alkoivat ongelmat. Normaalin vuorovaikutuksen taitava nuori olisi suoriutunut kyseisessä asumisyksikössä mainiosti, sillä asuinkaverit olivat sopuisia ja henkilökunta osaavaa. Palvelut sijaitsivat kohtuullisten etäisyyksien päässä ja opiskelupaikkakin oli lähellä. Autistiselle henkilölle kaikenlaiset muutokset ovat kuitenkin haastavia – niinpä kaikki ei mennytkään kuten strömsössä. Nuorella naisella oli kova tarve näyttää lähipiirille, että hän selviäisi itsenäisesti, ilman apua. Halu olla kaikille mukava katkaisi kuitenkin ajan m...

Huomaan lipsuvani yhä enemmän ja enemmän viikoittaisista blogikirjoituksistani. Elämää on kuitenkin myös blogin ulkopuolella eikä se mene aina käsikirjoituksen mukaan. Viimeisimmän Pirren käsikirjoitus pitää myös kiireisenä, sillä olen päättänyt, että se julkaistaan tämän vuoden aikana. Muutama mielenkiintoinen asia herätti kuitenkin huomioni ja jaan ne tässä. Kirjoitin tässä blogissani pari vuotta sitten vanhoista, jo syödyistä purukumeista. Pyörittelin tuolloin ajatusta kestopurukumista purukumijätteen vähentämiseksi. Monikaan meistä ei tule ajatelleeksi, että maapallolla käytetään vuosittain noin 20 miljardia euroa purukumiin – tuotteeseen, joka heitetään lyhyen käytön jälkeen pois ja usein luontoon. Brittiläinen, yhden naisen idean pohjalta perustettu yritys, Gumdrop, on kuitenkin kehittänyt ajatusta huomattavasti pidemmälle. Se on tuonut katujen varteen käytetyille purukumeille tarkoitetut, ympäristöstä hyvin erottuvat, pinkit keräilyastiat, joihin käytetyn purukumin voi p...

Se oli kaunis keitin. Musta vastuspuomi kulki kaarevana hyvin muotoillun lasipannun ja mattapintaisen suodatinsuppilon yli. Pannu oli vakaa eikä kaadettaessa valuttanut kahvia pöydälle edes pannun ollessa täynnä. Sen kansi oli tukeva ja pysyi hyvin paikoillaan. Pyöreä ja korkea vesisäiliö oli irrotettava. Se oli kätevä täyttää vesikraanan alla eikä täyttämiseen tarvinnut erillistä kannua. Neljäsosalitran välein jaoteltu asteikko erottui selkeästi ja silmiä hivellen läpinäkyvästä säiliöstä, sillä puolessa vuodessa numerot eivät ehtineet kulua himmeiksi. Pesimme keittimen osat hellävaraisesti käsin ehkäistäksemme suodattimen mattapinnan tai säiliön numeroiden kulumista. Pannun tosin pesimme joskus koneessa kantta lukuun ottamatta, mutta vain silloin tällöin. Mikään ei kuitenkaan auttanut – keittimet eivät viihtyneet luonamme. Ne sanoivat yhteistyösopimuksen irti m elko tasaisesti   puolen vuoden välein – kaikki neljä. Lopulta meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää haike...