Arvaamattomia ajatuksia

Katsoin eilen Havukka-ahon ajattelijan Ylen kanavalta enkä voinut olla ihastelematta Konsta Pylkkäsen tapaa löytää pohtimisen aihetta asioista, joita toiset eivät vaivautuneet miettimään. Seurasin tämän korpifilosofin mietteitä ensimmäisen kerran jo lapsena, kun sarja tuli televisiosta 1970-luvulla. Veikko Huovisen vuonna 1952 luoma hahmo pohti sinisiä ajatuksiaan jo 1960-luvulla kuunnelmissa ja samaisesta ajattelijasta ohjattiin tv-sarja MTV3:lle vuonna 1971. Nyt sunnuntaisin nähtävä kolmiosainen sarja on tehty alun perin elokuvaksi vuonna 2010. Siinä Konsta Pylkkänen on vaihtunut Lauri Leinosta Kai Lehtiseksi – mainioita tulkitsijoita molemmat. En voinut välttyä ajatukselta, että Havukka-ahon ajattelijan pohtimat välikädet olisivat todella näppärät. Ne voisivat neuloa tai tehdä muita rutiininomaisia tehtäviä, kun varsinaiset kädet suorittavat vaativampia töitä. En vain ole koskaan nähnyt sellaisia kenelläkään – kenties tekoäly tarjoaisi ratkaisun asiaan. Tekoälyn suunnitellaan...

Totesin kuluneena viikonloppuna rauhallisen keski-ikäisen arkemme muuttuneen lopullisesti vilkkaaseen pentuarkeen uteliaan ja virkeän koiranpennun kanssa. Listasin mielessäni, mitä kaikkea nykyään täytyy huomioida, jotta arki sujuisi mahdollisimman vähäisin yllätyksin. Säilytimme kesäkuuhun asti läppösiämme ja alligaatoreitamme (lue: piraatticrocseja) takaterassilla ja ulkoportailla. Sieltä ne oli helppo sujauttaa jalkaan käydessään puutarhassa, liiterillä tai autotallissa. Nyttemmin kengät on siirretty eteiseen, poikkeuksena yhdet alligaattorit, joita säilytän takaterassin pöydällä sekä yksi miesten paripuoli, jonka kaveri on määrittämättömässä paikassa puutarhassamme.  Varoitamme myös vieraitamme jättämästä kenkiä vartioimatta ulkoportaille. Aina tosin vartiointikaan  ei   auta, jos haltijan etäisyys kenkiin on pitkä – pentu on todella nopea käänteissään. Juomapulloaan ei voi laskea käsistään pennun ulottuville, sillä se päätyy ajatustakin nopeammin pennun hampai...

Keräsin nokkosia entisen kasvimaani reunamilta ja huomasin, ettei se onnistu koiranpentumme läsnä ollessa. Se kaivoi maan täyteen kuoppia ja tuhosi osan viimeisistä jäljellä olevista selviytyjäkasveista. Entisen kasvimaan siksi, että viimeisimmästä hoitotoimenpiteestä on liki kymmenen vuotta aikaa ja sammal on vallannut maan – olen antanut sille periksi ja luvan. Pienellä alueella kasvimaan reunassa on henkitoreissaan sinnitteleviä puutarhamansikoita, rypäs raparperia sekä tyrnipensaita, jotka ovat levittäytymässä koko alueelle. Siellä täällä on lisäksi yrtti-istutuksistani ainoana hengissä selvinnyt mäkimeirami eli oregano, joka leviää tyrnipensaiden alla innokkaasti – vuosi vuodelta se kasvaa edellisvuotta laajemmalla alueella. Löysinpä sieltä myös yhden ainokaisen talvivalkosipulin taimenkin. Selvitin, että mäkimeirami ( Origanum vulgare ) on monipuolinen ja jo antiikin aikana hyödynnetty yrtti. Lähes jokainen on joskus maustanut pizzansa tai pastansa oreganolla, mutta lounaiss...

Kukkuu, kukkuu – pysähdyin polulle. Koirakin pysähtyi kuunnellen korvat pystyssä. Näin harvan männikön läpi, miten käki lensi tihein siiven iskuin  meitä kohti ja laskeutui nuoren männyn latvaan jonkin matkan päähän meistä. Se piti vain pienen tauon ja aloitti kukkumisen miltei välittömästi uudelleen. Seisoimme koiran kanssa hiljaa ja liikkumatta. Kukuttuaan hyvän tovin käki jatkoi matkaansa kähisten pari kertaa ylittäessään polun, jolla seisoimme. Se hävisi metsään ja jatkoi kukkumistaan jossain, minne meillä ei ollut enää näköyhteyttä. Niinpä jatkoimme matkaamme. Lapsuudessani käen kukkuminen oli harvinaista herkkua. Saattoi mennä useita kesiä, ettei tuon monien uskomusten linnun kuullut kukkuvan lainkaan. Muistan, kuinka mummuni laski keväisin pihakeinussa tarkasti kukkumiskerrat, sillä niiden uskottiin kertovan jäljellä olevien elinvuosien lukumäärän. Nuoret puolestaan laskivat niistä puolison löytymiseen kuluvan ajan – itse en tosin kuulunut enää siihen sukupolveen. Jos t...

Viikko viikolta elämä kasvavan koiranpennun kanssa alkaa tuntua helpommalta. Vielä viime viikolla laskin pennun kynsien tekemiä naarmuja sekä terävien pentuhampaiden jälkiä käsivarsistani ja sormistani. Nyt niistä on jäljellä enää hennon punaiset arvet, jotka haalistuvat kesän mittaan. Toivon, ettei niitä tule enää lisää – ainakaan kovin monta. Pentu näet haluaa pallon heti ja kärsimättömyydessään se yrittää ottaa pallon kädestä, jos et ole nopea. Aamuisin, ”hyvin” nukutun yön jälkeen pentu tervehtii meitä iloisesti nuolemalla, mutta muutaman nuolaisun jälkeen hampaat tulevat vielä mukaan tervehdykseen. Pennun leikkiessä erityisesti tyttäreni nilkat sekä fiksumman puoliskoni varpaat ovat mieluisia kohteita sen hampaille. Itse koin päässeeni heitä vähemmällä, kunnes tarkkanäköinen puoliskoni huomasi pienet mustelmat pohkeissani. Ne olivat pennun hampaiden aikaansaamia jälkiä, yrityksiä saada emäntä kanssaan leikkimään. Miettiessäni aikaa viikkoja taaksepäin huomaan pennun kuitenk...

Kuluneen viikonlopun uutisia hallitsi väistämättä perussuomalaisten vaihtunut puoluejohto. Nykyiseen puoluejohtoon nousseet henkilöt ovat profiloituneet näkyvästi globalisoitumisen vastustajina – heidän mielestään maahanmuutto ja Eurooppa pysykööt Suomen rajojen ulkopuolella. Suomen ja suomalaisten pienenä kansakuntana ei kuitenkaan tulisi eristäytyä muista eurooppalaisista kansakunnista, sillä yksin ei ole hyvä olla – ei varsinkaan nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Apua tarvitseviakin täytyy auttaa, sillä myös suomalaiset ovat sitä aikoinaan saaneet. Apu täytyy kuitenkin mitoittaa itselleen sopivaksi – ei liene kenenkään etu, että auttaja auttaa itsensä hengiltä. Olen havainnut vuosien aikana, että meillä täällä Suomessa on tapana mennä tukka suorana ja harkitsematta kohti uudistuksia sen enempää ajattelematta, vaikka hieman pidempi harkinta ja tarkkailu saattaisivat tuottaa paremman lopputuloksen. Hitaasti hyvä tulee, niin kuin vanha kansa sanoisi. En kuitenkaan ai...

Reilun viikon poissaolo kotimaan kamaralta näkyi – puut olivat miltei täydessä lehdessä ja ensimmäinen nurmikon leikkuu oli edessä. Kesä oli alkanut. Laukkujen purkaminen, pyykinpesu ja arkirytmiin sopeutuminen odottivat. Pikkuinen koiranpentu oli kasvanut lomamatkamme aikana pennunpyöreydestään pitkäjalkaiseksi ja -kuonoiseksi. Olimmeko todellakin olleet vain viikon pois? Solahtaminen arkeen kävi yllättävän kätevästi. Pyykkikone pyöri ja tyhjät matkalaukut vietiin alakerran varastoon odottamaan seuraavaa matkaa. Ruohonleikkuri pörisi viikonlopun molempina päivinä ja pennun kanssa pihaleikkien lisäksi tehdyt lenkit pitenivät muutamasta sadasta metristä reiluun kilometriin. Kotimiehenä olleet huokaisivat helpotuksesta jättäessään taakseen tämän väliaikaisen virkansa. On aivan eri asia leikkiä pennun kanssa isäntäväen ollessa kotona kuin huolehtia eroahdistuksesta kärsivää, joka paikkaan ehtivää sähikäistä. Viikonlopuksi armeijasta lomalle päässyt kuopuksemme katsoi  odottaess...