Arvaamattomia ajatuksia

Joulu tulee – oletko valmis? Lahjoja, siivousta, jouluruokia ja -herkkuja – joulu on kaikkea sitä. Ainakin, jos postilaatikkoon tippuvia mainoksia sekä aikakauslehtien joulunumeroita on uskominen. ” Äiti, herää! On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat sitä jouluksi.” Muumipeikko herätti muumimamman pelästyneenä. Joulu voi olla kamala, jos sitä lähtee suorittamaan. Suursiivous ei kuulu enää pakollisiin jouluvalmisteluihin, kuten se kuului vielä monen sukupolveni edustajan lapsuudessa. Martat ovat kampanjoineet viime vuosina esimerkillisesti, ettei kaappeja tarvitse siivota jouluksi, jos ei aio viettää siellä jouluaan. Jonkin niksin mukaan laiska leipuri tai kiireinen jouluvalmistelija saa joulun tuoksun kotiinsa laittamalla piparkakkumaustetta uunipellille ja uuniin pienelle lämmölle. Toinen niksi puolestaan kehottaa laittamaan puhdistusaineeseen (raikkaan tuoksuiseen) kastetun sukan sohvan alle tuomaan siivotun tuoksun kotiin. Konsteja on monia. Joulu tulee kuitenkin joka

Eipä aikaakaan, niin voi kauhistus! Täsmälleen niin. Tietokone teki sen taas tai oikeammin sen oheislaite – nimittäin tulostin. Se mokoma hävitti kykynsä tulostaa väritulosteita juuri, kun olisin niitä kipeimmin tarvinnut. Ohjaimen päivitys? Mikä ohjain? Tulostimeni on jo sen verran vanha, että kyseisen laitteen joutuu etsimään valmistajan sivuilta manuaalisesti... Minä niin vihaan näitä tietoteknisiä ongelmia! Kumpi olisi tehokkaampi keino, manaus vai rukous? Onhan se manauskin eräänlainen rukous, sillä perkele oli muinainen ukkosen jumala. Taitaa olla viisainta lähteä koiran kanssa lenkille rauhoittumaan. Lenkin jälkeen tulostin pelitti jälleen – kiitos ja ylistys! Meillä tietoteknisesti kömpelöillä taitaa olla ihan oma suojelusenkeli. Vanhakin vika korjautui ja tulosteet ovat laadukkaita. Ilo tulostimen toimimisesta oli ennenaikainen, sillä seuraavana päivänä laite tulosti jälleen mustavalkoista. Ehkä se huomasi edellispäiväisen epätoivoni ja päätti toimia hetken aikaa. Alan

Ärsyttää, suututtaa, harmittaa – tunnetiloja, joiden aikaansaamiseen ei tarvita usein kovinkaan isoa vastoinkäymistä. Havahduin, kun tunnistin kyseiset tunnetilat itsestäni turhan usein viime viikkojen aikana. Päätin kirjoittaa syyt muistiin pohtiakseni, oliko minulla todella syytä moiseen. Muistiinpanot kuitenkin unohtuivat pahimman ärsytyksen aikana sekä sen jälkeen. Joitakin syitä jäi kuitenkin mieleen. Tietokoneen tai sen ohjelman toimimattomuus oli ehdoton ykkönen. Toiseksi nousi rintaliivin olkaimen valuminen toistuvasti koiran kanssa lenkillä ollessa. Kolmannen sijan sai eteisen väliovien tai kaapin ovien auki jättäminen tai valojen palaminen tyhjässä huoneessa. Viimeksi mainittu jonkun toisen toteuttamana (tietysti) – minä en moista hajamielisyyttä harrasta (tunnusta). Hajasijoille jäivät esimerkiksi perheen jäsenten piittaamattomuus pyykin lajittelussa (kaikki pyykit samaan koriin/pesuun), epäkohteliaat asiakaspalvelijat ja lähimmäiset sekä kuskit, jotka eivät osaa ajaa l

Kuluneiden parin viikon aikana olen ahkerasti edistänyt suomalaista kiroilukulttuuria. Suurinta osaa laukomistani kirosanoista ei tosin ole koiraamme lukuun ottamatta ollut  kukaan  kuulemassa. Syy suhteettomaan kiroiluintooni on ollut tietokoneeseeni asennettu tekstinkäsittelyohjelma, kuten viikko sitten jo mainitsin. Luin joitakin päiviä sitten hesarista artikkelin (24.11), jossa mainittiin, että Suomi on maailman kovin kiroilumaa. Kiroilulla on juuret useiden satojen vuosien päässä, sillä kirosanat ovat kuuluneet suomen kieleen jo Mikael Agricolan ajoista asti. Kiroilu jakaa vahvasti mielipiteitä. Vallalla lienee sellainen, ettei julkinen kiroilu kuulu hyviin käytöstapoihin. Itse kuulun sukupolveen, joka jakaa tuon mielipiteen. Tunnustan joskus kironneeni ääneen julkisella paikalla, jos olen esimerkiksi kaatunut. Mutta heti sen jälkeen olen nopeasti tarkistanut, ettei kukaan vain kuullut kiroiluani (tai nähnyt kaatumistani). Kotonani ei kiroiltu lasten kuullun eivätkä lapset

Lumihiutaleet leijailevat hitaasti ja taitavasti kohti maata. Ne ikään kuin miettivät laskeutumispaikkansa. Se on mahdollista, sillä vielä ei ole ruuhkaa. Niitä on niin vähän, että yksittäisen hiutaleen voi ottaa helposti kädelleen ja ihailla sen kaunista muotoa ennen kuin se sulaa pieneksi vesipisaraksi. Jonkin ajan päästä niitä on niin runsaasti, että ne törmäilevät  hallitsemattomasti  toisiinsa pudotessaan kohti maata, eikä niillä ole enää mahdollisuutta valita laskeutumispaikkaansa. Ne laskeutuvat aluksi toistensa lomaan ja päällekkäin kerrostuen vähitellen valkeaksi peitoksi puiden oksille, talojen katoille, kivien pinnoille ja maahan. Lopulta ne peittävät maan pinnan valkeana mattona erottumatta enää yksilöinä – yksittäisinä kauniina lumihiutaleina, luonnon taideteoksina. Lumi on Pohjolan perukoiden jokatalvinen puheenaihe. Milloin ensilumi sataa? Milloin saadaan pysyvä lumikerros? Tuleeko valkoinen joulu? Lumi tuo iloa ja valoa muutoin pimeään pohjoisen talveen. Se tuo lap

Eilen vietettiin isänpäivää – puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Toisin kuin äitienpäivä, se ei ole virallinen liputuspäivä. Isänpäivän historia on lyhyempi kuin äitienpäivän ja se on saanut alkunsa äitienpäivän tavoin Yhdysvalloista. Wikipedian mukaan kauppiaat virittelivät isänpäivää Suomessa jo 1940-luvulla marraskuun toiselle sunnuntaille saadakseen myyntiä ennen tulossa olevaa joulusesonkia. Yliopiston almanakassa isänpäivä oli vuosina 1970-72 ilman Helsingin yliopiston päätöstä – niinpä se poistettiin. Vuonna 1987 yliopisto hyväksyi sen lopulta vakiintuneena juhlapäivänä kalenteriin, jolloin se merkittiin myös liputuspäiväksi (vaikkakaan ei viralliseksi). Kauppiaat ovat ottaneet omakseen sekä isän- että äitienpäivän, puhumattakaan halloweenista, ystävänpäivästä ja nenäpäivästä. Useat tällaisista kaupallisista päivistä ovat rantautuneet ja rantautuvat meille Atlantin takaa. Kaupat täyttyvät erilaisista näihin päiviin liittyvistä tuotteista, mutta ei se kuitenkaan ole hullu, j

Tuulen suunta kääntyi lounaaseen, minkä seurauksena puolentoista viikon takainen lähes parikymmensenttinen lumikerros alkaa olla vain muisto. Marraskuusta on ennustettu ennätyslämmintä ja tulevasta talvesta ennätyskylmää – kumpaa uskoisin. Molemmat saattavat kuitenkin toisistaan riippumatta toteutua, sillä marraskuu on vielä syksyn kuukausi (ainakin alakouluaikaisen kalenterini mukaan). Luin juuri hesarin artikkelin ilmastonmuutoksesta, jonka mukaan ilmakehässä on hiilidioksidia enemmän kuin miljooniin vuosiin. Artikkelin mukaan viimeistään lapsemme ja lapsenlapsemme kokevat suuren muutoksen nykyisen kaltaisessa ilmastossamme, jos hiilidioksidipäästöissä ei tapahdu minkäänlaista muutosta. Ihan pienillä hiilidioksidipäästöjen muutoksilla ei kuitenkaan ole merkitystä ilmaston muuttumisessa nykyistä lämpimämmäksi. Viime vuosi oli maapallon mittaushistorian lämpimin (mittaukset alkoivat vuonna 1880) ja sama tulos on saatu jo kolmena peräkkäisenä vuonna (2014 - 2016). Tämä vuosi ei y

Ensilumi – odotettu ja pelätty sekä täällä Pohjolassa väistämätön talventulon merkkipylväs. Muistan, kuinka lapsena riemuitsimme ensimmäisistä taivaalta putoavista lumihiutaleista. Juoksimme ikkunasta toiseen katsomaan, miten se kerrostui vähitellen valkoiseksi kerrokseksi maahan. Silmät loistaen rakensimme suojalumesta, jota ensilumi usein oli, pienen lumiukon tai vähintään lumilyhdyn sekä teimme koskemattomaan lumeen karhunportin tai virittelimme keskinäisen lumisodan. Pannuhuone ja pattereiden päälliset täyttyivät sisälle palattuamme märistä lapasista, sillä rukkaset säästettiin hiihtämistä varten. Pakkasten tultua saimme vihdoin talvivarastosta päällemme talvivaatteet – toppatakit ja -housut sekä karvalakit (lue: turkishatut), jotka olivat joko oikeaa tai keinoturkista. Aloitettuani koulun sain häntälakin, jonka häntä oli peräisin ketulta (niin muistelen) – se oli hieno! Siitä muutaman vuoden jälkeen muotiin tulivat koivistolaishatut. Nykyään lasten, nuorten ja vähän vanhempie

Hiekkatie on hiljainen – kulkijoita ei näy minua ja koiraani lukuun ottamatta. Hetken päästä lentokoneen kohina rikkoo hiljaisuuden vaimentuakseen jälleen hiljaisuudeksi. Koira nostaa korvat pystyyn ja pörhentää niskakarvansa laskeakseen ne kohta ennalleen. Se vaistoaa jotakin, mitä itse en havaitse. Yöllä on ollut pakkasta ja heinät sekä maassa lepäävät puiden lehdet ovat saaneet kuuraa pintaansa. Talven läheisyys antaa ensi merkkejä itsestään. Puissa ja pensaissa riippuu vielä joitakin sitkeitä lehtiä, jotka kohtaavat maan pinnan viimeistään seuraavien sateiden saapuessa. Maassa lepäävien puiden lehtien värit ovat jo haalistuneet – keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyistä on jäljellä enää ruskean sävyjä. Nekin ovat kauniita pakkasen koristamassa kuurapitsireunuksessaan. Aamuaurinko paistaa pehmeän punakeltaisena metsän läpi matalalta, vain hieman horisontin yläpuolelta. Seurasimme kuluneella viikolla fiksumman puoliskoni kanssa iltalenkillä koiramme (yhä pentu) touhuja. Se k

Koiramme pettyi viime perjantaina raskaasti. Se odotti innokkaasti perjantai-iltapäivisin lomille tulevaa sotamiestä kotiin, mutta odotettu henkilö loisti poissaolollaan vielä illallakin. Pentu kierteli levottomasti ympäri taloa ja parkkeerasi välillä eteiseen tuijottaen hievahtamatta eteisen ovea. Jonkin ajan päästä se lähti jälleen liikkeelle ja kurkisteli ikkunoista ulos varmistaakseen, ettei sotamies vain oleskellut ulkona sen tietämättä. Iltaa kohti se rauhoittui, mutta jokainen ylimääräinen rapsahdus tai kolahdus aiheutti ryntäyksen eteiseen kovan haukkumisen kera. Lukemattomat kerrat jouduimme selittämään sille, ettei kukaan tullut taloon ja välillä näyttämään, ettei pihassa ollut ketään. Nukuin sen yön kehnosti herättyäni aina silloin tällöin tällaiseen haukkumisryntäykseen. Uneliaampi puoliskoni sen sijaan nukkui kuin pieni lapsi. Jälleennäkeminen sotamiehen kotiuduttua lauantaina oli sitäkin riemukkaampi. Pentu ei tiennyt, miten päin se olisi ollut eikä tervehtimisestä tah

Vesisade ropisee katolla ja napsuu ikkunapelleillä. Maisema olisi syksyisen harmaa, jos ruskan värittämät lehdet eivät toisi siihen väriä, mutta jatkuvat sateet lannistavat parhaimman väriloiston. Metsätien pientareet ovat keltaisina maahan sataneista koivunlehdistä. Pudonneet lehdet värjäävät pihat, polut ja nurmet hetkeksi keltaisen ja punaisen eri sävyihin ennen kuin niiden värit haalistuvat ja tummuvat maatuneen ruskeiksi. Niistä tulee kastematojen ja muiden hajottajien ravintoa ja lopulta multaa, josta puskee tulevina keväinä ylös raikkaan vihreitä kasvin alkuja. Se on luonnon kiertokulku – maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman. Lokakuu alkaa olla syvintä syksyä. Päivä on jo yötä lyhyempi – aamulla herätessä on pimeää ja huoneeseen joutuu sadepäivinä sytyttämään valot yhä useammin jo iltapäivällä. Kynttilöiden liekit luovat lempeää valoa illan pimeydessä ja sateinen ilta on mitä parhain ajankohta vetäytyä kuuman teemukin kanssa lempituoliin tai sohvan